Inspiraationa ahdistus – ja kuinka siitä eteenpäin

”Ahdistaa.”
”Kirjoita siitä.”

Miten toimia ahdistuksen kanssa, kun se kohoaa niin voimakkaaksi että oma tekeminen estyy? 

Tiedätkö sen tunteen, kun teet omaa juttuasi, luot ja visualisoit, ja sitten alitajunta sanoo, ”tämä on typerää.” Aika äkkiä päästään ajatusjunaan, joka toimii valitettavasti paremmin kuin VR. Tämä juna on aina valmiina ja ajoissa ottamaan ajatuksen kyytiin ja paisuttelemaan siitä tuhoisan. 

Ahdistus on koko kehossa tuntuvaa henkistä ja fyysistä pahaa oloa, joka sekoittaa kroppaa hengityksestä suolen toimintaan. Siihen vaikuttaa yhtälailla perimä kuin ympäristö ja se on sekä psykologinen että yhteiskunnallinen ilmiö.

Ahdistus kumpuaa monesti vakavista aiheista, kiusatuksi tulemisesta, siitä ettei ole kokenut riittävänsä, siitä että on luonut ja on lytätty. Arpia jää, ja ne ilmenevät ajattelussa. Aivoissa mahtavaa on kuitenkin niiden plastisuus, kyky muokata itseään ja sopeutua käytön mukaiseksi. Useimilla meistä on siis mahdollisuus muovata ajatteluamme ahdistuksesta tekemisen riemuun, joka on mahtava uutinen! Mutta..miten?

© Pekka Hartikainen l Instagram pirtoli

”Tämä on typerää, koska kaikki on jo sanottu, vieläpä jonkun fiksumman suusta. Tästä samasta aiheesta löytyy kasapäin kirjallisuutta, onko minulla mitään annettavaa?” 

Miten luoda, kun tuntuu että maailma on täynnä kaikkea? Olivat ne sitten kirjoja, lauluja, tekstejä, piirroksia, ig-tilejä, niitä on jokaisesta olemassaolevasta aiheesta miljoonia. Tuhansia kirjoja, miljoonia artikkeleita, yhtä monta mielipidettä. Kuinka monta biisiä on aiheesta rakkaus? Onko kaikki mitä minäkin sanon, sanottu jo antiikin filosofiasta lähtien? Minä vs Aristoteles? Miten luoda uniikkia maailmaan, joka pursuaa aivan kaikkea? Iso osa radiohiteistä on esimerkiksi vanhoja klassikoita tuhottuna 2020 luvun jumputukseksi. Uniikkia? 

Luominen on pelottavaa, siinä ollaan auki itsensä kanssa. Näin minä ajattelen, näin tunnen, tämä on teokseni. Itsensä epäily ei luonnollisesti auta, ja yhdistettynä luovaan tekemiseen se saa aikaan kaksi asiaa:

1. Työ on hyvin henkilökohtaista, joten kritiikki osuu suoraan syvimpiin ja arimpiin kohtiin. 
2. Kun ahdistus sitten iskee, ei ahdista vain esimerkiksi tiettyjen tilanteiden pelko, vaan juuri tämä henkilökohtainen itse: ”riitänkö minä?”

”Lopetan nyt. Tämä on aivan älytöntä, en saa kiinni punaisesta langasta, joku muu on sanonut tämän paremmin. Antaa olla. Mitä minä voin antaa, mihin minua tarvitaan, lopetan ja ostan mökin kaukaa ja eristäydyn ja se on sitten siinä. Hasta la vista, yhteiskunta.”

Rintakehässä puristaa, itkettää, olo on kuumeinen ja surkea. Tuntuu oikeasti helpommalta antaa olla, hyviä nämä ovat täällä pöytälaatikossakin. 

© Pekka Hartikainen l Instagram pirtoli

Mikä sitten avuksi? 

Koen olevani melko tasapainoinen ja onnellinen muutoin, mutta luominen ahdistaa eniten. Olen enemmän kuin kerran pistänyt mieleni toimintaan, luonut kasapäin tekstejä ja materiaaleja ja miettinyt yksityiskohdat fontin koosta värimaailmaan. Ja sitten on iskenyt ihan järkyttävä ahdistus. Ja sitten en luo. Joten koen, että voin antaa jotain henkilökohtaista ja tärkeää aiheesta ahdistus.  

• Luo, koska se on sinun intohimosi. Tee se asia, ja tee se vielä uudelleen, koska lopulta se saa sinut elämään täysillä. Luo, sillä jos ujostelet olla oma itsesi, maailmasta puuttuu sinä.

• Älä oleta ajatuksien olevan aina paikkaansapitäviä. Aivot suodattavat informaatiota, ja niiden antama todellisuus voi olla väärässä. Lähes jokainen ahdistuksen luoma ajatus on epätosi. Meillä on valitettavasti tapana kallistaa ajattelumme negatiiviseen, tätä kutsutaan negatiiviseksi ennakkokäsitykseksi. Esimerkiksi: saat sähköpostin, jossa sinua kehutaan paljon, mutta joukossa on yksi kriittisempi kehitysaskel. Paistatteletko kehuissa vai murehditko kritiikkiä vielä yön yli? Ajatusjunissa hienoa on se, että myös niissä on hätäjarru.

• Pyydä apua ammattilaiselta, se on rohkeaa ja tärkeää. 

• Hengitä syvään. Hengitys reagoi herkästi ulkoisiin asioihin. Jos olet stressaantunut, kiireinen tai kipuileva, hengityksesi muuttuu pinnalliseksi. Pintahengitys aiheuttaa mm. toistuvia niska-hartiaseudun jumeja ja voi saada esimerkiksi lapojen välin jännittymään ja kipeäksi.

• Muista, että ahdistuskin on vain tunne. Kuinka väkevä ja ilkeä tahansa, se menee ohi. Luultavasti se kuitenkin muistuttaa itsestään aina välillä. Voitko muuttaa suhtautumistasi radikaalisti? ”Hei, ahdistus, vanha kaveri. En tarvitse sinua tänään, minä osaan kyllä.”

• Luo, vaikka ahdistaa ja haluat luovuttaa, sillä onko matkasi tarkoitus kuitenkaan päämäärä vai itse tekemisen ja elämisen riemu? Voisiko itse tekeminen, eläminen ja kompastuminen olla merkityksellistä? Voisitko olla kategorisoimatta asioita niin kärkkäästi? ”Onnistuminen hyvä” ”epäonnistuminen huono”, entä jos onnistuminen tarkoittaa työskentelyä yritykselle joka tuhoaa luovuutesi? Ja epäonni aikaa jona kasvat ihmisenä kuusi metriä ja luot jotain parempaa tulevaisuuteen? 

Eihän se tietty hyvältä tunnu, kompastella ja tehdä asioita pelkästään tekemisen riemusta, kun jostain on saatava elanto. Se ahdistaa, kun vaikkapa vuosien työn jälkeen on edelleen epävarmaa. Mutta ovatko asiat aina silti ratkenneet? Siinähän sinä teet edelleen, omaa juttuasi. Rohkeampana ja kokeneempana kuin koskaan. Ja ehkä ympärillesi on jäänyt aitoja ihmisiä, aitoa hyvyyttä, kun et heti ollutkaan multisupermenestynyt. 

• Samankaltaisuutta on, mutta kukaan ei koskaan ole juuri sinun kaltainen. Sinä olet uniikki joten luomuksesi on uniikki. Sinä voit tuoda juuri sinun menneisyytesi, kokemuksesi, valaistumisesi, sekä taistojesi tappiot ja voitot näkökulmiksi.           

• Muista lepo ja perspektiivit. Ihmisen, joka on syntynyt tiettyyn vaurauteen, on helppoa sanoa toisille, että pystyt mihin vaan, kunhan pusket tarpeeksi. Tarvitseeko aina silti puskea? Voitko sittenkin levätä? Antaa armoa itsellesi? Huomata myös sen, että kaikki eivät pysty mihin vain, vaikka kuinka puskevat. Voisiko tämä näkökulma antaa perspektiivin, joka luo kiitollisuutta ja nöyryyttä? 

Älä käsitä minua väärin. Sinun ei tarvitse ahdistua siitäkin, että et saisi olla ahdistunut, koska on niin paljon kiitollisuuden aiheita. Perspektiivi ja kiitollisuus eivät ole vertailun paikkoja, vaan aitoja keinoja helpottaa omaa oloa. 

Vain ilkeät tai ymmärtämättömät, haavoitetut ihmiset vertailevat kipua ja kärsimystä ja asettavat sille rajoja. Yleensä nämä ihmiset yrittävät puskea pahaa oloa pois. Tämän hetken vastustelu ja kärsimyksen kieltäminen aiheuttavat kuitenki enemmän pahaa: arvostelua, valittamista, tyytymättömyyttä itseen, muihin ja olosuhteisiin. 

On eri asia hyväksyä ahdistuksensa ja nähdä silti levollisena kokonaisuus: kaikesta huolimatta kaikki on ihan hyvin. 

• Voitko hyväksyä epävarmuuden, pelon ja ahdistuksen, ja luoda jotain niistäkin? Vaikka ajatukset kaatuvat päällesi, luo silti. Entä jos juuri sinun tapasi luoda auttaa tekemään maailmasta paremman? 

• Sinä olet enemmän kuin ahdistuksesi. Olet enemmän kuin pahimmat traumasi, pelkosi, surusi tai kipusi. Olet ihminen ihmisten joukossa, yksi tuhansista jotka kokevat kuin sinä. Sinä olet hyvä sellaisena kuin olet. Kipuinesi, suruinesi, ahdistuksesi kanssa. 

Miten minä voitin ahdistukseni? Älä nyt masennu, mutta en voittanut. Hyväksyin sen. 

”Okei, nyt ahdistaa. Paljon. Olet julkaisemassa näitä tekstejä pian. Hengitä syvään, hyväksy ahdistus, vanha kaverisi ja sano suorat sanat sille: me mennään eteenpäin nyt, me molemmat. Samalla tavalla kuin hyväksyin kivut, hyväksyn sinut ja olet mukana tässä. Hyväksyn sinut, ja me mennään eteenpäin.” 

Ja niin me mentiin, minä ja ahdistukseni. Sillä onko luomisen ilo ja flow lopulta ahdistustani voimakkaampi? Toisinaan. Ja sitten on niitä päiviä, kun olo on kipujen lisäksi ahdistunut, ja tekisi mieli painaa Delete.

Ollaan rehellisiä, en voittanut ahdistusta, koska tämä ei ole kamppailu. Tämä on rakastavaa hyväksymistä, ja päätös mennä eteenpäin. Ja vaikka ahdistus kulkisi kanssani lopun elämääni, se on okei.