Tämä kirjoitus on lojunut pöytälaatikossa (eikun hups, tietokoneen tiedostojen kätköissä) kauan. Se johtuu osittain siitä, etten ole kokenut olevani oikea ihminen sen julkaisuun. Olen pyöritellyt tekstiä ympäriinsä, käännellyt ja väännellyt sitä kauan. Kirjoitan tässä postauksessa kauneusihanteista. Olen lisännyt mukaan hitusen omaa tarinaani.
Miten kauneusihanteet ja odotukset toimivat? Ne kattavat kaiken, mitä näemme, ja kaiken, mitä emme näe. Mikäli luet muotilehtiä tai katsot televisiota, tiedät, miltä sinun “oletetaan” näyttävän ja miten sinun “oletetaan” pukeutuvan ja käyttäytyvän. Mikäli katsot tarkkaan, huomaat myös sen, mitä puuttuu – kuvat todellisista ihmisistä. (Brene Brown – En olekaan yksin)
Somessa korostuu helposti se, kuinka kaikki on virheetöntä. On sanottu, että some luo täydellisyyden illuusion, ja näin ollen ainakin nämä asiat tulevat esille: kauneusihanteet korostuvat, kehonkuvat vääristyvät, maailmaa katsotaan tietynlaisten linssien läpi.
Kaikki nämä kolme asiaa kietoutuvat yhteen tiiviiksi paketiksi, joka luo pahoinvointia. Kauneusihanteiden korostuessa moni editoi kuvia, joten kehonkuvat vääristyvät, ja lopulta, maailmaa katsotaan kritiikittömien linssien läpi: tämä kaikki on ok.
Vaan kun ei ole. Käytän tässä esimerkkinä Doven Käänteinen selfie kampanjaa, sillä se on hyvin äskettäin julkaistu ja mielestäni äärimmäisen tärkeä.
”15 vuotta sitten Evolution-filmimme nosti esiin mainonnassa käytetyn kuvamanipuloinnin. Aiemmin vain ammattilaisten käytössä olleet työkalut ovat nykyään kaikkien saatavilla. Sosiaalisen median feedissä näkyvät epärealistiset kauneusihanteet vaikuttavat negatiivisesti tyttöjen itsetuntoon. Tämä näkyy myös Suomessa. Tutkimuksemme mukaan yli puolet suomalaisista nuorista tytöistä käsittelee kuviaan ennen niiden julkaisua sosiaalisessa mediassa. Seitsemän kymmenestä tytöstä on sitä mieltä, että heidän täytyy näyttää kuvassa täydelliseltä. Kuitenkin yli puolet tytöistä on sitä mieltä, että olisi parempi, jos kukaan ei käsittelisi kuviaan. Nämä tulokset osoittavat, että aihe on tärkeä. Kampanja nostaa esiin ulkonäköpaineet, joita myös suomalaiset tytöt kohtaavat”,
kertoo Ilse Siekkinen, Nordic Head of Marketing, Beauty & Personal Care Unileveriltä.
Kauneusihanteet. Ulkonäköpaineet. Onhan niitä ollut aina. Uskon että läpi historian ihmiset ovat katsoneet toisiaan ajatellen “olisinpa kuin hän, niin asiat olisivat toisin”. Nykyisin tilanne on kuitenkin hyvin erilainen. Vertailun kohteita kun voi olla miljoonia, ja suurimmassa osassa tehokeinoina ovat filtterit, kuvien editointi, leikkaukset, kuvakulmat... Eräs malli kertoi TED-talkissaan mallikuvan ottamisen vaativan laajaa ammattilaisryhmää, sillä kuvat eivät vain synny itsestään. Niistä luodaan täydellisiä.
“Miksi ulkonäköön on olemassa odotuksia?” Sanoisin, että ne ovat olemassa, jotta me käytämme kallisarvoisia resurssejamme – rahaa, aikaa ja energiaa – yrittämällä vastata ideaaleja, jotka eivät ole saavutettavissa. Ajattele seuraavaa: amerikkalaiset kuluttavat joka vuosi enemmän kauneuteen kuin koulutukseen. (Brene Brown – En olekaan yksin)
Ihmisten epävarmuuksilla tehdään häikäilemättömästi rahaa. Nykyään tuodaan jopa ahkerasti esille uusia asioita joita voi itsessä inhota, ja sitten myydään keinot jolla saadaan tämä inho pois (eli joku tietty ominaisuus pois). Jos joku sanoo, että asia X on ruma, voin olla melkein varma, että seuraavan kerran peilin edessä moni meistä miettii asiaa X. Yleensä on myös olemassa joukko yrityksiä ja yrittäjiä jotka ovat haukkana paikalla auttamassa sinua näiden ongelmien kanssa (itseasiassa toisinaan tuntuu, että yritykset haluavat luoda ongelmia: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/fitfarmin-asiakkaille-erikoinen-viesti-ma-olen-sun-sisainen-pullukka-yritys-pyytaa-anteeksi-sopimatonta-mainontaa/8315532#gs.jwc43t )
Tämä on markkinointia, joka lähtee liikkeelle yksilön syyllistämisestä ja pyrkii aiheuttamaan ihmisille pahaa oloa.
Tällä hetkellä yleisin työkyvyttömyyttä aiheuttava sairaus on depressio, ja nuorten tyttöjen itsemurhatilastot ovat nousseet sosiaalisen median julkistamisen myötä. Joka toinen uutinen tuntuu olevan burn outista, joka toinen siitä kuinka puskea itsestä ulos vielä ne viimeisetkin mehut, kolmas siitä kuinka Tyyppi X on taas upeana alasti.
Brene Brown käsittelee kirjassaan “En olekaan yksin” kriittisen tietoisuuden harjoittamista, ja ottaa esimerkiksi ulkonäön ja ruumiinkuvan. Hän käyttää ulkonäköä esimerkkinä, koska se on lähes universaali häpeän laukaisija.
Kirja on julkaistu 2012. Mitä veikkaat, ovatko luvut parempia vuonna 2022?
- Syömishäiriöt ovat kolmanneksi yleisin krooninen sairaus naisten keskuudessa.
- Erään amerikkalaisen tutkimuksen mukaan 81% kymmenvuotiaista tytöistä on jo ollut dietillä (koska he ajattelivat olevansa lihavia ja rumia).
- 25v sitten huippumallit painoivat ainoastaan 8% vähemmän kuin keskivertonainen, Nykyään 23% vähemmän. Nykymedian naisideaali on saavutettavissa alle viidelle prosentille naisväestöstä – ja ainoastaan mitä tulee painoon ja kokoon.
- Tutkimukset osoittavat, että yli 18 vuotiaiden naisten katsoessa peiliin, vähintään 80% on tyytymättömiä. Monet eivät edes näe oikeaa peilikuvaansa.
- Joissakin tutkimuksissa jopa 80% on tyytymättömiä peilistä näkemäänsä. Kasvava joukko naisia, joilla ei ole paino-ongelmia tai kliinisiä psykologisia häiriöitä, näkee rumuutta katsoessaan itseään peilistä.
- Vuodesta 1997 alkaen kosmeettisten käsittelyjen kokonaismäärä on kasvanut 465%.
Lisäys: Jopa joka kuudes nainen Suomessa on kärsinyt syömishäiriöstä. (https://www.is.fi/terveys/art-2000006397690.html)
Yksilön oma vika? Yksilön omaa heikkoutta? Syömishäiriössä, huonossa itsetunnossa tai vääristyneessä kehonkuvassa ei ole kyse yksilön ajatuksista tai ongelmista. Ongelma on maailmanlaajuinen, yhteinen ja vakava. Kuka sitten hyötyy siitä, että meillä on paha olla oman itsemme ja oman kehomme kanssa?
- 33 miljardia dollaria laihdutusteollisuus
- 13 miljardia dollaria kauneusleikkausteollisuus
- 38 miljardia dollaria hiustenhoitoteollisuus
- 24 miljardia dollaria ihonhoitoteollisuus
En kritisoi tai ota kantaa yksittäisen ihmisen tekemisiin, nämä asiat eivät kuulu minulle. Jokaisella on vain yksi keho, sillä saa tehdä mitä haluaa, kunhan ei satuta muita luomalla esimerkiksi epärealistisia kauneusihanteita.
Tähän väliin haluan lisätä hitusen omaa tarinaani. Kuten sanoin yllä, tämä postaus on odottanut oikeaa hetkeä kauan. Olen miettinyt sitä, olenko oikea henkilö kirjoittamaan aiheesta. Olin aikaisemmin ihminen, joka luultavasti aiheutti muille ulkonäköpaineita. En haluaisi olla sitä enää, ja pyrin miettimään, mitä someen laitan. Samalla haluan pukeutua naisellisesti ja näyttää hyvältä, ja näinä päivinä yleensä myös kuvaan, erityisesti, koska sairaus (sairastan vaikeasti elämää rajoittavaa ME/CFS sairautta) saa minut usein näyttämään lähinnä väsyneeltä ja huonoina päivinä en jaksa tehdä mitään. Haluan ottaa hyvistä päivistä kaiken ilon irti, ja samalla minun tulee muistaa näyttää myös sairauden toinen puoli: useasti toistuvat huonot päivät.
Liikunta oli minulle äärimmäisen tärkeässä roolissa ennen sairastumistani. Olin aika lähellä huippukuntoa, ja tunsin oikeasti lentäväni eteenpäin: askel oli kevyt ja otin mielelläni haasteen kuin haasteen vastaan. Olin töissä salilla ja PT koulussa. Liikunta oli lähes elämäni. Tiedän monen miettivän, että sehän on vain liikuntaa. Hikoilua, iho-ongelmia, hiertyneitä pakaroita. Minulle liikunta oli elämäntapa.
Kun muistelen tuota aikaa, muistelen tietysti huippukuntoa ja kaikkea sitä, mitä jaksoin. Mutta en olisi rehellinen, jos väittäisin, että olin todella onnellinen ihminen. En ensinnäkään arvostanut terveyttäni tai toimintakykyäni. Miksi? Koska aina piti olla parempi. Aina pystyi höyläämään jostain: alavatsasta pienempi, pakaraa isommaksi, käsiin enempi näkyvää lihasta. Aina oli jotain, minkä olisin voinut treenata paremmaksi. Punnitsin ruokia, elin salilla, enkä tehnyt tätä ilosta, tai edes siksi, että se toisi hyvinvointia. Se toi pelkkää pahoinvointia. Oliko minulla eräänlainen syömishäiriö? Varmasti.
Tähän aikaan postasin enimmäkseen urheilullisia kuvia. Aina oli hyvä fiilis ja treenit tehty. Lähemmäs jokaisessa kuvassa huolehdin siitä, että lihakset näkyisivät, ja editoin kuvia. Tiedättekö mitä? Olin huippukunnossa ja hermoraunio. Minulla oli tuohon aikaan huonoin itsetunto koko elämäni aikana.
Elämäni oli ikään kuin kietoutunut kauneusihanteiden ympärille. Mitä tahansa tein, tein sen täydelliset kuvat päässäni. Nämä kuvat kertoivat minulle, miltä minun tulee näyttää, jotta olen jonkin arvoinen (tässä sukelletaan syvälle ihmisen epävarmuuksiin: olenko tarpeeksi? riitänkö sellaisena kuin olen?).
Tärkein asia esimerkiksi treenaamisessa on sen ymmärtäminen, treenaako terveyden vai ulkonäön vuoksi? Jos treenaisi terveyden vuoksi, treenaisiko eri tavalla? Allekirjoittanut sanoo, että kyllä. En ihan oikeasti tiedä, miten mahdollinen ylikunto, stressaava elämäntilanne JA kaiken päälle paha infektio vaikuttivat sairastumiseeni. Diagnoosini on infektion jälkeinen ME/CFS. Tämä on sellainen asia, joka ei varmaan ikinä selviä, eikä sen toisaalta tarvitsekaan: en aio syyllistää itseäni siitä mitä tein. Urheilin, kuten niin moni nykyään: puskien, kehoa kuuntelematta, kaiken punniten, itseä sättien.
Kuinka tarinani kietoutuu tähän kirjoitukseen? Liikuin mielessäni ideaali siitä, mikä on tavoittelemisen arvoista ja miltä tulee näyttää. En liikkunut, koska rakastaisin liikkua, vaan liikuin, jotta mahtuisin kauneusihanteiden muottiin edes jotenkin. Tämä aiheutti valtavaa pahoinvointia, jatkuvaa itsensä vertailua muihin ja kehon viestien hiljentämistä.
Nykyään liikun, koska rakastan sitä. Olen kiitollinen siitä, että pääsen salille toisinaan. Lopetan, jos kehoni näin sanoo. Aikaisemmin sätin itseäni, jos olin viikon kuumeessa ja treenit viivästyivät. Toistan: sätin itseäni siitä, että olin kipeä. Ja tiedän, etten ole ainoa, joka on näin tehnyt.
Olen ymmärtänyt, että asiat eivät ole mustavalkoisia. Meistä jokainen saa postata kuvia, joissa on hyvä olo itsestä. Meistä jokainen saa iloita saavutuksistaan. Meistä jokainen saa näyttää, miltä hyvä päivä näyttää. Ei aleta myöskään syyllistää ihmisiä tästä.
On olemassa kuitenkin tietty raja. Raja näkyy tässä videossa:
Youtube – käänteinen selfie
Veljälläni tuli videosta mieleen musiikkiteollisuus, jossa liian usein käytetään samoja soundipaletteja luomaan täsmälleen samanlainen äänimaailma kuin niin monella muullakin. Näillä korvataan soittajien itsesoittamat osuudet muiden soittamilla täydellisillä sampleilla, ja editoidaan jälkikäteen kaikki osumaan tasan tarkkaan tahdille. Täydellisyyttä tavoittelevassa jälkiprosessoinnissa tulee editoitui pois taide sekä sen taustalla oleva ihminen.
Näin käy myös, kun kuvia ja ylipäätään elämää editoidaan rankasti. Kun valikoidaan vain täydellisiä kuvia ja hetkiä, ihminen ja ihmisyys voivat olla vaarassa kadota.
Tyytymättömyys itseensä on yleinen ja inhimillinen tunne, jota jokainen meistä kokee. Se nyt vaan sattuu olemaan myös se tunne, joka myy: laihdutuskuureja, self-help kirjoja, treeniohjelmia, leikkauksia, ryppyvoiteita, uudet kengät tai puhelin.
Uskon, että personoitu markkinointi on väärin. Uskon myös, että ihmisten arkoihin kohtiin hyökkääminen on väärin. Uskon myös siihen, että jotain on tehtävä. Kun näkee televisiossa 7 vuotiaan lapsen, joka epäilee lantionsa olevan liian iso, jotain on yhteiskunnassa rikki. Helsingin Sanomien artikkeli kertoi, kuinka lapset piilottelevat treenejä ja laihdutuskuureja. Tämä on väärin. On oltava jotain parempaa. Lapsemme ja me ansaitsemme sen.
Uskon siihen, että meidän aikuisten on omalla esimerkillä näytettävä ja opetettava:
– Jokainen on kaunis ja hyvä sellaisena kuin on
– On hyvä muistaa, että hyvin usein somessa selaillessa tulee nähtyä huolellisesti valikoituja elämän kohokohtia
– On opittava ymmärtämään digitaalista vääristelyä ja lisättävä kriittisyyttä
– Sometaukoja. Aikuisille ja lapsille. Miltä oikea elämä näyttää?
Olen myös sitä mieltä, että jos terveys tai kauneus on intohimo, sillä saa ja pitää tehdä työtä. Jos sytyt fitness-elämästä ja laittautuminen on sinulle päivän kohokohta, tee siitä ammattisi! Rehellisyydellä pääsee pitkälle.
Vaikuttavatko kuvakulmat?
Editoitko kuvia paljon?
Olitko viisi tuntia syömättä ennen kuvauksia? Tai viikon smoothie-dieetillä?
Oletko käynyt leikkauksissa?
Henkilökohtaisia asioita, mutta äärimmäisen tärkeitä jotta emme vain ajattele, että näin laihoja ja virheettömiä ihmiset todella ovat. Totuus täydellisen selfien takana voi olla pitkän editoinnin tulos.
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että kun editoin kuvia enemmän, tunsin riittämättömyyden tunnetta. Kuvien editointi oli suoraan yhteydessä siihen, mitä ajattelin itsestäni. Kun lopetin kuvien “rankan” editoimisen, pääsin alkuun sen ajatuksen kanssa, että olen hyvä sellaisena kuin olen.
Nyt minulla on vastassa uusi ongelma: kuinka navigoida hyvin kärjistyneessä ja mustavalkoisessa maastossa, jossa on hyvin vahvat mielipiteet siitä, kuka saa sairastaa ja miltä sairastunut näyttää sekä millaista hänen elämänsä on. Nämä kärjistyneet ajatukset pistävät sairastuneet tiettyyn muottiin, joka yleensä näyttäytyy kärsimyksenä, pahoinvointina sekä laadultaan sumeilta kuvilta, tai kertakaikkisella omien kuvien poissaololla. Minä taas näytän toisinaan pirteältä, elämänmyönteiseltä ja onnelliselta ihmiseltä. Sillä sitä minä olen, sairaudesta huolimatta. Kuitenkin, kun näytän terveeltä, minuun langetetaan terveen ihmisen oletukset toimintakyvystä, kapsiteetista ja potentiaalista, joka taas vaikeuttaa elämääni.
Olen huomannut, kuinka kauneusihanteet luovat illuusion tavoittelun arvoisesta, terveestä kehosta, jonka saavutettuaan ihminen on onnellinen sekä menestynyt. Nämä ihanteet ovat niin syvällä, että ne muovaavat ihmisten suhtautumista toisiinsa: jos näytät X, et voi olla sairas/surullinen/masentunut/yksinäinen, koska kun näytät X, sinun tulee olla onnellinen.
Tämä ei toki voisi olla pahemmin väärin. Kirjoitin tästä viime postauksessa Yksilö, yhteisö, yhteiskunta: potilaalta ammattiauttajille, joten en pureudu asiaan sen enempää. Sanon vain, että kauneusihanteet ovat hyvin mustavalkoisia ja vääristyneitä kuvia ihmisyydestä, ja niistä olisi aika päästä eteenpäin. Meistä ihan jokainen voi omalla toiminnallaan näyttää tässä esimerkkiä.
Kritisoimalla vaaditaan, että asiat ovat paremmin, ei sitä että ne katoavat. Turvallisempi some sinulle, minulle ja lapsille ei kuulosta yhtään huonolta idealta.
Pintahengitys 