Kuinka helpottaa oloa, kun on jo valmiiksi vaikeaa?

“Mitä mieltä tässä kaikessa on, kun koko ajan joko väsyttää tai sattuu?”

Löysin itseni miettimästä lenkkeilyn jälkeen, kun olo oli jälleen hirvittävän huono, oksetti ja oli pakko päästä makoilemaan. Lenkki satumaisen syksyisessä maastossa on omia suosikkejani, rakastan metsän hiljaisuutta ja alkavaa pimeyttä. Etenkin kylmällä ja kostealla lenkit ovat kuitenkin olleet vaikeita. Lenkin jälkeisiä oloja ei helpota krooninen väsymysoireyhtymä, joka tuo mukanaan pahoinvoinnin ja toisinaan hirveät lihaskivut.

Epätoivoon vaipuminen on helppoa ja nopeaa. Kun 80% ajatuksista on lähtökohdiltaan negatiivisia, ihan hirveästi ei tarvita bensaa liekkeihin jotta koko kämppä on tulessa. Etenkin vaikeina aikoina vaaditaan paljon voimavaroja ja työskentelyä mielen kanssa, jotta paketti pysyy kasassa edes jotenkuten.

Mutta kun on vaikeaa, niitä voimavaroja ei juurikaan ole. Kuinka helpottaa omaa oloa, kun on jo valmiiksi vaikeaa?

Aikaisempi postaukseni 5 askelta kohti parempaa arkea käsittelee aihetta hiukan eri näkökulmasta.

© Pekka Hartikainen
Diagnoosin jälkeen elämä on ollut hallittua kaaosta, ja siispä bloggaus on ollut tauolla. Olen hyväksynyt tämän, ja ollut itselleni armollinen, vaikka tiedän kuinka tärkeää aktiivisuus ja säännöllisyys ovat kun puhutaan somesta tai bloggauksesta. Mun on kuitenkin mentävä voimavarat edellä. Viimeiset 5kk ovat sisältäneet instagramin päivitystä, lääkärikäyntejä, fysioterapiakäyntejä, kirjoituksia mm. Hidasta elämää, Uniliitto ja HSP Suomi ry sivuille.

Tietoinen valinta: mihin kohdistat ajatuksesi? 

Lähdetään liikkeelle olennaisesta: positiivinen ajattelu ei tee ihmeitä tai paranna sairauksia. On ilkeää ja täysin ajattelematonta sanoa esimerkiksi masentuneelle tai kroonisesti sairastavalle “ajattele positiivisemmin”. Mikään tapa ajatella ei paranna kroonisia sairauksia _{(paitsi ehkä psykoottinen defenssi, jossa kielletään sairauden olemassaolo, joka on itsessään vaarallinen)}.

Mitä enemmän suuntaa huomion tiettyihin asioihin, sitä vahvemmaksi sen hermoyhteydet kasvavat aivoissa. Eikö se tunnu siltä? Uutistulvien selailu, elokuvien tuijottelu tai kirjan lukeminen ovat jokainen esimerkkejä tietoisesta valinnasta suunnata huomio johonkin.

Elämä muuttuu kun näistä valinnoista tulee omaa terveyttä tukevia. Esimerkiksi uutistulvien selailu on tietoinen valinta altistaa itsensä pelottaville asioille. Tiedän myös ihmisiä, jotka aidosti myöntävät somen pahentavan oloaan huomattavan paljon, ja avaavat sen silti jatkuvasti. Tämä on tietoinen valinta. 

Kun kipuja ja diagnooseja tulee paljon lyhyessä ajassa, oppii sen, kuinka tärkeää oma ajatustyö on. Ajatusten kohdistaminen määrittää paljon: kivun tunteen pyörittely päässä voimistaa kipua. Ilkeiden ihmisten kommenttien jauhaminen luo negatiivista ilmapiiriä oman itsen ympärille. Vihamielisyys on kaikista toksisin tunnetila, joka yhdistyy sepelvaltimotautiin _{(Friedman & Rosenman 1974).}

Kappaleen pointti löytyykin tästä: 

1. Jos sinulla on jo valmiiksi vaikeaa, ole tarkka siitä, mihin kohdistat huomiosi. Suodata materiaali, joka aiheuttaa entistä huonomman olon. 
2. Varaa kalenteriin aikaa ilolle. Ihan liian harvoin päivistä löytyy aikaa oikeasti sille, mikä tuottaa iloa ja saa nauramaan ihan kunnolla. Onko sinulla jokin lempisarja joka saa aina hyvälle tuulelle? Varaa aika sille niin, että oikeasti katsot ja nautit tästä “minä-ajasta”!
3. Luovu vihamielisyydestä, kaunasta ja katkeruudesta. Viime postaus käsitteli mm. anteeksiantoa, ja se on tosi tärkeässä roolissa. Huomaa, että näihin voi tarvita ammattilaisen apua.
4. Löydä päivästä jotain hyvää. Tämä on todella vaikeaa, kun on kaikista hirvein olo. Tuntuu, että pitää ihan purra hammasta jotta jotain hyvää löytyy. Silti, ainakin omalla kohdalla, jostain se hyvä pompahtaa mieleen, ja sitten hymyilyttää edes hetken.

Palataan siis lenkin jälkeisiin ajatuksiin. Istuin yksin pimeässä, olin surkeana. Päätin nousta ylös, ja lähdin pelaamaan veljen kanssa. Ensin käsittelin tunnetta, annoin sen tulla. Eli kansan kielellä, itkin. 

“Tässä on juuri niin paljon järkeä, kuin elämässäni kuuluu olla. Sinä hengität, sinä kävelit. Se riittää joskus.”

Kohdistin ajatukseni lopulta siihen hyvään, mitä minulla on. Sitä on paljon. Uskon, että mitä enemmän keskittyy hyvään, se vahvistuu. Kyseessä on puhdas ymmärrys siitä, että tälläkin hetkellä on asioita, joista olla kiitollinen. Usko hyvään on kuin lihas, sitä treenataan, se vaatii työtä. 

Perspektiivillä tai kiitollisuudella ei saa tukahduttaa omia tunteita tai saada itselle sellaista ajatusta, että itseä pitäisi hävetä näistä tunteista. Yli-ihminen ei tarvitse olla, sillä suru ja epätoivo ovat sallittua. Kyse on siitä, että kun aika on oikea, voi yrittää parantaa oloaan valitsemalla tietoisesti mihin ajatuksia kohdistaa.

Tutkimuksissa on havaittu, että kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen (ei välttämättä edes päivittäin) kohentaa hyvinvointia ja lisää kestävyyttä vaikeuksia vastaan. Huomioi myös:

1. Et ole yksin. Kärsimys, kivut, surut ja ahdistus kuuluvat elämään. Ne ovat yleisiä ja inhimillisiä tunteita. Joku, jossain tällä planeetalla, elää ihan täysin samoja ahdistuksen aiheita läpi kuin sinä. 

1. Perspektiivi. Jos pystyt lukemaan tekstejäni, löydät jo monta asiaa joista olla kiitollinen. Mikään näistä ei ole itsestäänselvyys. Itse esimerkiksi voin ottaa lääkettä astmakohtaukseen, kaikilla ei tätä mahdollisuutta ole. 

Tutkimukset (ja lukuisat self-help kirjailijat) ovat siis todenneet, että asenteensa ja ajattelunsa voi valita. Osa on asiasta aivan liian kärkäs, sillä ei tämä näin yksinkertaista ole. Sen kuitenkin tiedämme, että ihminen harvoin valitsee kipuaan. Linkit persoonallisuuden ja sairauden välillä ovat vaikeita, monimutkaisia eivätkä kovinkaan vahvoja. Monet ovat alkaneet väittää, että sairaudet johtuisivat persoonallisuudesta ja ihmisen heikkouksista, mikä on väärin. Tällainen stigmatisointi ja uhrin syyllistäminen täytyy lopettaa, sitä eivät tutkimukset tue. _{(HASLAM, N. Introduction to personality and intelligence)}

© Pekka Hartikainen
Nykyisin väitetään aika vahvasti, kuinka ihminen voi ”VALITA polkunsa ja PÄÄTTÄÄ, mitä elämässään tekee”, ja useimmiten askelia tähän ovat oma usko, ajattelu ja sitten työ. Osittain totta, osittain vahingollista, ja self-helpistä aionkin kirjoittaa kritiikki-postauksen pian. Kaikki eivät nimittäin voi valita. Enkä minä voi päättää lähteväni fitness lavoille nyt, tekeväni vaadittavan työn ja pääseväni sinne. On otettava huomioon terveys, jaksaminen, toimintakyky, sairaudet. Ehkä se olisi mahdollista, ehkä se pahentaisi oloni vuodepotilaaksi. Liiallinen yksilön ihannointi kaikkivoipaisena voi tehdä lopulta tuhoa, kun elämä ei menekään odotuksien mukaan, jotka ovat jo lähtökohdiltaan epärealistisen korkeita.

Taito saada itsensä rauhalliseksi

Olen pienestä asti ollut herkempi maailmalle kuin muut: äänet, uudet paikat, kirkkaat valot, toisten ihmisten tunnetilat, aistin nämä kaikki voimakkaasti ja ylivirityn nopeasti. Minulla on myös aina ollut voimakas säpsähdysreaktio. Tämä tarkoittaa, että lapsesta asti stressitasoni on ollut tavallista korkeampi. Saatan säikähtää useasti niin, että sydän pamppailee, keho alkaa täristä ja olen valmis taistelemaan, pakenemaan tai itkemään. 

Joudun monesti rauhoittamaan itseni, ”kaikki hyvin mantelitumake”.

Tärkeitä pointteja itsen rauhoittelussa: 

1. Palleahengitys. Hengittämisellä on suuri rooli stressin ja kivun kokemuksen kanssa. Suurin osa meistä hengittää nopeasti ja pinnallisesti jättäen keuhkojen kapasiteetin hyödyntämättä. Kun itse hengitän pinnallisesti koen enemmän migreeniä ja selkäkipua, siispä syvä, rauhallinen hengitys on tärkeä terveyden kannalta. 
2. Rauhoittava musiikki. Sellainen musiikki, josta tulee todella hyvä fiilis.
3. Jopa se voi auttaa, että tiedostaa mistä osasta aivoja nämä tunteet tulevat. Tämän takia minä käsken mantelitumakkeen rauhoittua _{(mantelitumake: kutsutaan toiselta nimeltä pelkokeskukseksi, tai amygdalaksi. LeDoux’n työryhmä osoitti mantelitumakkeen olevan keskeinen aivorakenne pelkojen ehdollistumisessa (LeDoux 1996))}. 
4. Mitä teit ennen stressin/ahdistuksen/pahan olon laukeamista? Selasitko somea? Katsoitko uutisia? Pyri löytämään pahan olosi juuret. Joskus nämä juuret ovat syvällä, ja vaikka tajuaisi selailleensa somea ennen pahaa oloa, usein täytyy sukeltaa vielä syvemmälle. Mikä somessa ahdisti? Miksi? Oliko kyse kenties riittämättömyyden tunteesta? Mistä se tulee? Nämä ovat monimutkaisia ja vaikeita ajatuksia, jotka vaativat työtä, mutta itse olen huomannut niiden olevan aina vaivan arvoisia.

Varjopuoli: mitä käy, kun pahalle ololle ei anna tilaa?

Toisinaan pahan olon kanssa joutuu olemaan pitkään, eikä se tunnu lähtevän pois, vaikka mitä tekee. Tärkeää onkin ymmärtää, ettei tarkoitus ole välttämättä saada sitä pois. Tarkoitus on hyväksyä se ja tehdä kaikkensa, jotta sen kanssa on hyvä olla. Miksei sitten runnoisi täysillä pois pahasta olosta? Moni haluaa tätä: kärsimys ja paha hiiteen äkkiä. Moni myös tekee sen virheen, että lähtee käyttämään vääriä keinoja: 

1. Kieltäminen on vaikeimmissa tapauksissa psykoottinen defenssi.
2. Välttely voi johtaa ehkä hetkelliseen toimintakykyyn, jonka seurauksena on entistä pahempi olo. Valitettavasti peloilla ja traumoilla on tapana nostaa päätään jossain vaiheessa. Yleensä erittäin huonossa paikassa, kun esim. on rakentamassa uutta suhdetta. Fyysistä kipua ei kannata myöskään vältellä: kipu kertoo aina jotain.
3. Syyllistäminen katkeroittaa ja pahimmassa tapauksessa saa yksilön erkaantumaan yhteiskunnasta. 

Yritän ottaa myös huomioon, että saatat lukea tätä hyvin eri elämäntilanteessa kuin minä. Jos erosit vasta, sairastuit äskettäin, tai jouduit työttömäksi eilen, minun olisi ylimielistä sanoa, että näillä vinkeillä paha olo lähtee varmasti. 

Olen kokenut ajan, kun paha olo ei hävinnyt. Se on seurassa, sen on hyväksynyt, muttei se lähde. Se lähtee sitten, kun aika on oikea, ja työtä sekä lepoa on ollut tarpeeksi. Ajattelu ei muutu hetkessä. Itsensä rauhoittelu ei tule hetkessä. Pintahengitys ei muutu hetkessä syvään. Sen takia on huomioitava seikka, joka vaikuttaa: aika. 

© Pekka Hartikainen
Toisinaan meidän kaikkien pahin vastustaja on se, joka tuijottaa peilistä takaisin. Vastustaja voi käydä jopa niin voimakkaaksi, ettei peiliin oikeastaan edes haluaisi katsoa. Itselle tämä on kuitenkin ollut kaikista tärkein askel kohti hyvinvoivaa mieltä. Missä kompastelen? Mitkä ovat mun vahvuudet? Olen havainnut esimerkiksi sen, että olin itse itselleni ilkein sairaudestani. Ajattelin aikoinaan, että olen jotenkin huonompi, laiska tai saamaton. Kukaan muu ei ajatellut näin, sillä he näkivät kuinka paljon töitä tein joka päivä. Lopulta tärkeintä ei ollut muiden mielipide, vaan oma mielipide itsestä.

AIKA

Akuutissa vaiheessa mikään ylläolevista seikoista ei auta. Kriisi on elettävä läpi, tuskan on annettava olla. Suru on kunniavieras, ja se on kylässä oman aikansa. Sille on annettava se mahdollisuus häpeämättä, piilottelematta ja katkeroitumatta. Se väistyy, ja aika tekee tehtävänsä, mutta prosessia ei juurikaan voi nopeuttaa henkisellä työllä _{(riippuen toki vastoinkäymisen voimakkuudesta)}. Sillä useimmiten käy niin, että henkinen työ piilottaa alleen pahan olon ja luo näennäisesti turvallisen olon. 

Siispä aika on tärkeä elementti. Oikea aika surra, oikea aika henkiselle työlle. Nämä yksilö elää omassa tahdissaan, eikä tähän ole muilla oikeutta puuttua.

Tunnen erään upean ihmisen, joka on toistuvasti sairastunut syöpään. Hän hymyilee aina tavatessamme, ja hänestä huokuu lämminhenkisyys ja ystävällisyys. Yleensä hän kysyy ensin, kuinka minä voin, ja toivottaa tsempit. Omista kokemuksistaan huolimatta hän huolehtii myös muiden hyvinvoinnista. Hän on eräs vahvimmista ihmisistä, kenet tunnen. Esimerkillään hän on myös osoittanut minulle, kuinka kärsimyksestä huolimatta voi jaksaa hymyillä. 

Toivoisin, että viestini tekee jotenkin kunniaa niille monille, jotka kivuista huolimatta valitsevat hymyn ja luovat ympärilleen lämpöä. Jotka kohottavat meidän muiden olotilaa vain olemalla rohkeita, ystävällisiä, kiinnostuneita. 

Sillä helpointa on käpertyä omaan tuskaansa. Olla vihainen itselle, muille, maailmalle. Vaikeinta on kohdata tuska, tehdä rauha sen kanssa ja lähestyä sitten itseä ja muita rakastavasti. Se, jos mikä, vaatii voimaa.